Sivut

Toisen adventtisunnuntain rauhaa



Nukuin tietysti tänä aamuna liian pitkään, enkä ehtinyt minnekään.

Perjantaina, siis edellispäivänä käytiin exän kanssa laivalla syömässä tosi hyvin ja sitten kahvilla Peppersackissa Tallinnassa. Päiväristeilyt ovat ihan OK. Tallinnassa oli kylmää ja tuulista. Jotain -13 astetta ja paljon lunta, niinkuin Suomessakin.

Ostin paluumatkalle mukaan kakkua, suklaata ja kävin ennen laivan lähtöä tallinnalaisessa ruokakaupassa. Tallinnassa on vielä ruokapuoli suhteellisen halpaa Suomeen verrattuna. Helsingistä Tallinnaan on matkaa vain 85 kilometriä, mutta meritse matka kestää kuitenkin noin kolme tuntia.

Hinnat ovat ruokakaupoissa vielä kohtuulliset. Saa nähdä, miten käy, kun sielläkin siirrytään euroon. Meillä hinnat ovat nyt jo kymmenkertaiset ja enemmänkin verrattuna markka-aikaan. Tallinnassakin vanhassa kaupungissa olivat design-tuotteet jo Suomen hinnoissa, vaikka kahvilassa oli vielä ainakin puolet halvempaa ja kakkupalat noin euron verran, kun meillä leivos kahvilassa maksaa noin 4–5 euroa.

Menomatkalle olimme tilanneet meriaamiaisen, 11 eurolla seisovasta pöydästä, joka oli monipuolinen ja ihan hyvä, vaikka lämpimän pöydän antina olikin jälleen nakkeja, paistettuja perunoita ja munakokkelia. Itse en kauheasti välitä nakeista, enkä paistetuista siansiivuista läskeineen. Mutta muuta antiakin oli runsaasti, keitettyjä kananmunia, karjalanpiirakoita munavoilla, kahta lajia puuroa ja räiskäleitä hillon kanssa. Salaattipöydästä löytyi perunasalaatin lisäksi monenlaista tuoretta rehua, paprikaa, tomaatteja, kurkkua tuoreena ja
suolattuna yms. Sillejäkin taisi olla kolmea sorttia. Hedelmä- ja marjapöytä kekseineen oli verigreippi- ja meloonisiivuineen ja ties mine siemenineen ja jugurtteineen jälkiruokapuolella kahvin ja teen siivittäjinä jo aivan ylenpalttinen.

Kotona syön usein vain valmisruokaa. Tänään mussuttelin melkein rasiallisen eestiläistä suklaata, jota olin ostanut matkamuistoksi. Eestiläinen suklaa on melkein yhtä hyvää kuin suomalainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! Tulethan toistekin!
Ennen kuin lähdet, jätäthän kommentin tai viestin. Ne ilahduttavat. Kiitos!