Sivut

Onnellista ja antoisaa tulevaisuutta!




Kuva: ClipArt

Uudenvuodenaattona 31. 12.2010


Näin vuoden vaihtuessa meillä ihmisillä on tapana toivottaa toinen toisillemme kaikkea hyvää alkavaksi vuodeksi. Niin teen tässä nyt minäkin:

Onnellista ja antoisaa tulevaisuutta kaikille blogiystävilleni!

"Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Nämä sanat ovat Jeremian kirjasta 29. luku ja jakeet 11 (1992).

Vanhemmassa käännöksessä: "Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."

Tietäjät etsivät kunnes löysivät Jeesus-lapsen. Onko meistä nykyajan ihmisistä etsijöiksi, kysymmekö Jumalalta, mikä on hänen suunnitelmansa meidän elämämme suhteen? Kuitenkin Jeesuksen lupaus on: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus."(Joh. 8:12) Luotetaan Jumalaan ja etsitään hänen ohjaustaan, niin meidän käy hyvin.

Toivon, että saamme yhteiskuntana rauhan vuoden ja lama ja taloudelliset uhkat väistyvät. Rukoilen, että Jumala siunaisi Suomen kansaa ja jokaista suomalaista, niin että huomenna alkava vuosi olisi meille jokaiselle antoisa ja hyvä!

Äidin viisaita sanoja

Torstai 30.12.2010

Välillä on hauska selailla oman kirjahyllynsä kirjoja. Yksi tällainen kiinnostava selailukirja on nimeltään Äidin viisaita sanoja. Se on Kolibri-kustantamon julkaisuja ja sen on suomentanut Sari Kumpulainen. Kirja on painettu Kiinassa 2006. Se on kooltaan pienehkö, neliskulmainen kirjanen. Leveys ja korkeus vähän vähemmän kuin meikäläisen vaaksa, peukaloni ja etusormeni välinen etäisyys. Kirja on sidottu kovakantinen ja siinä on sivuja ilman kansia ja esilehtiä 64.


  • "Äidit antavat meille maailman arvokkaimpia lahjoja: viisautta, voimaa, turvallisuutta, onnea ja rakkautta. Nämä aarteet säilyvät sydämissämme koko elämämme ajan." lukee kirjan takakannessa. Kirjan tekstit perustuvat useiden henkilöiden kertomuksiin omien äitiensä antamista neuvoista ja viisauksista.

  • Kirjassa onkin omat osastonsa aiheista Viisaus, Voima, Turva, Onni ja Rakkaus. Kuvat ovat tosi upeita, paperin laatu erinomainen. Kaunis vaikkapa lahjakirjaksi.

  • Itse en tarvinnut paljoakaan keittokirjoja niin kauan kuin oma äitini eli. Soitin hänelle ja kysyin, kuinka tehdään tämä ja tuo herkkuruoka ja sain asiantuntijan ohjeet. Äitini söi vanhempana usein graavilohta ja valmisti sen itse. Tuota taitoa en ehtinyt hänen elinaikanaan opetella. Olisi kyllä pitänyt. Monia muitakin asioita jäi kyselemättä.

  • Tästä pikkukirjasesta poimin tähän nyt muutamia ajatuksia:

  • Viisaus:
  • "Äitini varoitti minua, että hyvät ystävät ovat harvassa. Heitä on vaalittava ja varjeltava kuin maailman arvokkainta aarretta."

Voima:
"Äitini opetti minulle, että ikä on asennekysymys. On tehtävä sitä, mitä haluaa – ei sitä, mikä on ihmisten mielestä ikäisellemme sopivaa."

Turva:
"Pidä aina laukussasi säväyttävää huulipunaa, lue jatkuvasti hyvää kirjaa ja säilytä purkissa rahakätköä siltä varalta, että joudut turvautumaan varasuunnitelmaan."

Onni:
"Olin murheen murtama, kun minua kaltoin kohdellut poikaystäväni jätti minut. Äiti totesi lohduttaessaan minua, että eihän se ollut edes rakkautta – rakkaus tekee onnelliseksi."

Rakkaus:
"On tärkeää pitää itsestään ja kohdella itseään yhtä hyvin kuin muita. Panosta vaatteisiisi ja hiuksiisi, sillä jos pidät ulkonäöstäsi, sinun on helpompi pitää myös niistä puolistasi, jotka ovat piilossa ulkokuoren alla."

  • Ehkä jonakin päivänä käärin tämän kirjasen nätiksi lahjapaketiksi ja annan jollekin vasta äidiksi tulleelle.

Sotajoulusta 1939

Kuva kenttäpostikortista

Maanantai 27.12.2010

Olen aika hissukseen lukenut kirjaa Rintamakirjeitä rakastetulle ja tässä joulun 2010 seuduilla pääsin jouluaattona 1939 ja joulupäivänä 1939 kirjoitettuihin kirjeisiin asti. Ei siellä sodan tuoksinassa mitään tulitaukoa ollut. Pakkasta oli -30 astetta. Kirjeitten kirjoittaja joutui tähystämästä palatessaan makaamaan kolmatta tuntia ojassa, kun vihollinen tulitti häntä järven toiselta puolen. Omat pelkäsivät hänen jo jääneen sille tielleen.

Panoksien käyttäminen yhden henkilön tulittamiseen oli ilmeisen yleistä vihollisen puolelta, sillä äitini kertoi, miten hän oli sodan aikana kerran pelastautunut ojan pohjalle viholliskoneen lentäessä hyvin alhaalla ja tulittaessa häntä, yksin liikkunutta nuorta tyttöä (hän oli 1939 sodan syttyessä 14-vuotias).

Kirjeiden kirjoittaja toivoo hartaasti, että tuo joulu vihollisen tulen alla jäisi viimeiseksi sotajouluksi, mutta me tiedämme, että sotajouluja tuli vielä viisi, koska sota loppui vasta 1945. Ja varmasti sodan jälkeiset joulut ovat olleet pitkään monessa mielessä ankeita nekin, vaikka hieno asia olikin sotatilan päättyminen.

Clip Art -kuva

Tämän päivän kohdalla, noin 70 vuotta sitten, 27.12.1939 on kirjeessä teksti, joka kertoo vihollisemme suorittamista taistelun jälkeen jäälle jääneiden hautajaisista :

"Joukko miehiä ryömi jäällä pitkä köysi mukanansa. He kiinnittivät köydenpätkän vainajien raajoihin, ja hevoset vetivät jäätä pitkin ruumiit lähelle toista rantaa, johon hakattiin suuri avanto. Sinne työnsivät nuo miehet omat vainajansa kylmästi avantoon. Pojat kertoivat nähneensä järveen työnnettävien joukossa haavoittuneitakin, jotka pistimin pakotettiin astumaan jäiseen kuolemaan.
Ihmetellen katselimmemoista näytelmää, mutta emme ryhtyneet häiritsemään toimitusta, vaikka sormiamme syyhyttikin. Tuollainen siis oli vihollisten hautajaistoimitus, heidän sankarivainajiensa viimeinen matka, kunnianosoitus kaatuneille..."

Kirjeissä on paljon luontokuvausta ja sotilaiden elämäntilanteen kuvauksia, mutta myös tällaisia tosielämän rankkojen faktojen kuvauksia. Sivuja on 300. Olen vasta sivulla 110, ja etenen rauhallisesti eteenpäin kirje kirjeeltä.

Nykyajan joidenkin ihmisten monet joulujutut ja porsastelut tuntuvat suorastaan irvokkailta, kun vertaa siihen, mitä vanhempani ja isovanhempani joutuivat kokemaan.

Polvijärven pastori lukee sota-aikaisen joulusaarnan, kuuntele. Tai lue MTV3.fi:n sivuilta.
Sotajouluista Elävästä arkistosta, kuuntele myös äitini-ikäisen naisen Ailin muistoja ym.

Kylläpä joulu meni nopeasti

Eihän tässä ehtinyt sanoa kissaakaan... Tosin minä kyllä olen kissa ja sain luvan näin ensimmäisenä välipäivänä laittaa tänne muutaman oman mielipiteeni sillä aikaa, kun te ihmiset sulattelette mahoissanne viimeisiä joulun kinkkupaloja (maistoin minäkin sikaa hiukkasen, mutta en tykästynyt) ja suklaitanne (suklaasta en söisi atomiosaakaan) ja muita notkuvien joulupöytienne herkkuja.

Ja minäkö en ole pelottava?
Mitäs sanotte tästä ilmeestä?
Ai, ettäkö Miauu vaan isottelee...?

On minulla muitakin ilmeitä ja kaikki hampaat tallella, mitä ei voi sanoa tuosta emännästä.

Mutta asiaan. Emännän mielestä minun pitäisi nyt toivottaa teille hyviä välipäiviä, joten sitä sitten teille kaikille! Ja olkaa valmiina, v-IUUH-huuu- uuh! Uuuusi vuosi tulee tuota pikaa, pari kolme päivää, tai nyt siis vähän enemmän ja sitten se on siinä: 2011!!!! Minä täytän silloin 12 w kesän alkaessa. Siis puolen vuoden päästä. Hyviä välipäiviä! Niitä on nyt siis vähän reilummin, kokonainen viikko. Eläkää ihmisiksi toivoo kissa nimeltä Jerry Cotton.

El Cid ja Maailman ympäri 80 päivässä

Sunnuntaina tapaninpäivänä 26.12.2010

Oli taas aikaa katsoa elokuviakin. Minulla sattui olemaan pari nuorten leffaa. Ovat tulleet joidenkin muiden filmien siivellä minulle. Ajattelin katsoa ne kuitenkin, ennen kuin laitan ne eteenpäin.

Nämä nuorille tarkoitetut elokuvat olivat minusta sangen tylsiä. Tietysti olen ihan väärää kohderyhmääkin. :D Mutta... No ensinnäkin minusta on tylsää katsella tappeluita ja kahinoita. Molemmissa niitä oli riittämiin. Ohhoijaa! Pitääkö tosiaan lastenelokuvissakin olla niin kauheasti väkivaltaa ja julmuuksia? El Cid -legendassa ikäraja on 7 vuotta, Maailman ympäri 80 päivässä 11 vuotta.

El Cid - Ratsastava sankari on taitavasti piirretty elokuva, tyylitelty, hyvin koristeellinen ja monissa kohdin jopa kaunis. Mutta piirrokset ovat kyllä liian tyyliteltyjä mitä henkilöhahmoihin tulee. Maneerimaisuus myös hieman ärsyttää. Pahis mustissaan kyllä erottuu joukosta silmäpuolena, mutta muut pääosan sankarit ovat aikalailla kaikki samannäköisiä ja koska elokuva on toimintaleffa, mieshahmojen erottaminen toisistaan on jossain kohdin tosi vaikeaa. Filmin kaksi naista erottuvat toisistaan kyllä hyvin siksikin, että toinen on musta hahmo ja toisella tavallisemmat vaatteet, toinen on kiltinnäköinen, toinen ei. En välittäisi näyttää lapsille kuin korkeintaan opettaakseni historiaa, vaikka asiasta aikaisemmin tietämättömälle tuskin tuo historiankohtakaan tämän filmin kautta kovin hyvin selkiintyy. Tappeluita ja taiston tuoksinaa on mukana ihan liikaa. Tunti ja 20 minuuttia on jo kärsivällisyyttä koettelevaa. Valmistumisvuosi 2005. Piirrokset ovat Disney-piirtäjien tyylisiä ja korkeaa tasoa.
Studio: Castelao Producciones S.A.
Julkaisija: Sandrew Metronome
Lajityyppi: Animaatio

Maailman ympäri 80 päivässä tuotti heti pettymyksen. Luulin, että tarina on enemmän Jules Vernen kirjaan perustuva. Koska itse kirjan lukemisesta on pitkä aika, en osaa sanoa, miten monessa kohdin tämä seuraa Vernen kirjaa, mutta aika lailla puppua tässä on. Elokuva on jonkinlainen komedian ja seikkailu-toimintaleffan sekoitus. Tässäkin riittää tappeluita ja kahakoita kyllästymiseen asti. Naurattavatkohan nuo filmin vitsijutut edes nuoria?


Alkuperäinen nimi:
Around the World in 80 Days
Ohjaus:
Frank Coraci
Pääosissa:
Jackie Chan, Steve Coogan, Cécile De France, Jim Broadbent, Kathy Bates, Arnold Schwarzenegger
Julkaisupäivä:
8.12.2004

Joulurauhaa ja iloa!



Tässä kaksi linkkiä jouluevankeliumiin: Toinen on Pyhän Biblian - Pyhän Raamatun käännöksen 1862 mukaan ja toinen on Raamatun nykykäännöksen mukaan.

Huomaamme, että suomen kieli on hieman muuttunut, mutta asia ei.

Taivaan Isän siunaamaa jouluaikaa kaikille!

Ihanaa, viikonloppu!


Lauantai 18.12.2010

Viime yönä nukuin superhyvin, ehkä 12 tuntia!

Mutta perjantai, siitä jokunen sananen:
Perjantai-iltapäivällä olin ihan loppu. Olen usein töistä tullessa niin väsynyt, että melkein nukahdan ratikkaan, metroon tai bussiin, jolla tulen kotiin. Puoli torkuksissa meninkin siksi suoraan cappucinolle, mutta en tällä kertaa piristynyt siitä yhtään. Työpäivä oli kuitenkin ollut lyhyt, joten yritin valmistella varmaan kolme tuntia yhtä ensi viikon tärkeää työtä, mutta junnasin vain samoissa kohdin ja tuskin tajusin itsekään, mistä oli kysymys, vaikka olin tekemässä tehtäviä ja alustuksia ryhmälle, jolle asiaa opetan. Oli siis paras luovuttaa ja antaa aivoille lepotauko.

Iltapalaksi söin tuhannen kalorin herkkusienisalaatin. Hyvästi pinnistellen pudotetut kilot! No, kyllä tämä tästä. Tiedän, ettei perjantai-angstiin auta kuin lepo. Olin unohtanut viikolla varata pyykkituvan lauantaiksi, siis tälle päivälle. Olin asiaan melkein tyytyväinen, mutta varasin kuitenkin varmuuden vuoksi pesupaikan sunnuntai-illaksi, jos huomaan, että jotain on kuitenkin pestävä vielä ensi viikoksi.

Petiin linnoittauduin tyynyjen varaan jo kahdeksan aikoihin illalla läppärin ja kahden kirjan kanssa. Kun olen tarpeeksi väsynyt, en osaa ruveta vain nukkumaan, mutta monesti torkahdan kesken lukemisen. Kirja ei minua siitä herättele, mutta tietsikallani on tapana kovalla totisella miehen äänellä ärähtää minulle anteeksi pyydellen mihin aikaan yöstä tahansa englanniksi, että kannettavan virta on melkein lopussa. Olen antanut tietokoneeni nimeksi Eero erään työkaverini mukaan, joka ei koskaan suuttunut mistään, mutta näytti kuitenkin rauhallisuutensa takana jotenkin kestoärtyiseltä. Onneksi tietokoneeni ärähtelee vain asiasta.

Minulla on menossa kaksi kirjaa: Esa Anttalan Kiskosotaa Kannaksella. Arvi A. Karisto Osakeyhtiön julkaisu vuodelta 1973, kolmas painos, ISBN 951-23-0748-0 sidottu. Ja WSOY:n kirja vuodelta 1942 Rintamakirjeitä rakastetulle, tekijöistä ei kerrota nimiä, vain sen verran, että kirja sisältää rintamasoturin kirjeitä talvisodan aikana sieltä jostakin vaimolleen. Kirja alkaa 18.10.39 ja viimeinen päiväys on 19.3.40.

Eilen luin Anttalan kirjaa 60 ensimmäistä sivua. Kiskosotaa Kannaksella alkaa kesästä 1941, joten molemmissa kirjoissa sota on eri vaiheissa. Olen niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan aikaisemmin ole lukeneet sotakirjoja. Nämä molemmat kirjat ovat nyt kuitenkin päätyneet minulle. Anttalan kirjan olen jostain kirpparilta tai vastaavasta paikasta ostanut, ehkä eurolla tai sitten olen valinnut sen tarjouksesta kolme kirjaa eurolla. En tosiaan muista mistä ja milloin. Rintamakirjeitä rakastetulle -kirjan joutumista itselleni en myöskään muista. Se on kuitenkin Kierrätyskeskuksen eteenpäin laittamia kirjoja Kampin suutarin hyllystä ja olen ottanut sen mukaani joskus kuluneena syksynä. Itsenäisyyspäivän aikoihin molemmat kirjat pomppasivat arkistoistani esiin ja nyt haluan ne lukea oikeastaan aikaisemmin lukemani Kirsti Huurren Sirpin ja moukarin alla -kirjan innoittamana. Kiinnostuin ajasta, jota vanhempani ovat eläneet, siis toisen maailman sodan ajasta, josta itse tiedän vain sen, mitä suvultani olen kuullut. Molempien vanhempieni sukujen omaisuus ja elämänvaiheet jäivät luovutettuun Karjalaan, vahvemman oikeudella ne heiltä otettiin.

Kirja Rintamakirjeitä rakastetulle kiinnostaa minua siksi, että muistan lapsuudestani, miten äitini oli säilyttänyt kaksi kenkälaatikollista kirjeitä. Toisessa laatikossa olivat isäni kirjeet rintamalta äidilleni ja toisessa äitini kirjeet rintamalle isälleni. Isäni oli rintamalla kirjurina. Äiti lupasi minulle nuo kirjeet, kun kasvan isoksi. Mihin nuo kaksi kenkälaatikkoa joutuivat, en tiedä, kuitenkaan minä en niitä saanut.

Taidan leikkiä, että tuossa kirjassa ovat isäni kirjeet äidilleni, sillä isäni on jäänyt minulle sangen tuntemattomaksi. Rintamakirjeitä rakastetulle jatkaa lukemieni kiellettyjen kirjojen listaa ja kirjankannen on tehnyt tunnettu kuvittaja Eeli Jaatinen.

Kiskosotaa Kannaksella -kirjan kansipaperi puuttuu, joten sen tekijää en tiedä. Kirja on harmaa kovakantinen, mutta sidotussa pehmeäkantisessa versiossa on ollut 3. painoksessa 1973 tällainen kansi, jonka kuvan kaappasin Antikvariaatti Punaparran sivuilta.

Hampaasta vielä

Maanantai 13.12.2010

Hammas, jota ei enää ole -tarinaa haluan jatkaa vielä siksi, että ilmeisesti on syytä varoittaa ihmisiä kunnallisen puolen hammashoidoistakin.

Kun siinä hammaslääkärin tuolissa istuin suu auki perjantaina työviikon jälkeen töitten jälkeen äkkiseltään oikeastaan tajuamatta, missä mennään, hammaslääkäri ilmoitti ykskantaan, että hampaan juuri on tulehtunut, lohkeama on hermoon asti ja hammas pitää poistaa, osasin vastata vain, että jotain pitää särkevälle hampaalle tehdä.

Tarkennukseksi siis, että oli perjantaipäivä ja olin soittanut hammaslääkäripäivystykseen hyvässä uskossa, että saan särkevään hampaaseeni asiantuntijan apua, vaikka olikin viikonloppu. Sain päivystyksen numerosta ajan Tilkan viuhkasta, osoitteesta Mannerheimintie 164 A 1. krs. Lääkäriksi ilmoitettiin Antti Niskanen. Uskoin saavani asiallista hoitoa. Luultavasti Antti Niskanen on ihan oikea lääkäri eikä siis valelääkäri kuitenkaan. Tuntomerkeistä päätellen hän on siis ammatti-ihminen, koska hänellä ei erityisemmin ollut aikaa potilaan kuuntelemiseen saati toimenpiteensä selostamiseen, kun taas valelääkärillä kuulemma on ollut potilasta huomioiva asenne.

Olin tullut suoraan töistä, sinnitellyt särkevän hampaan kanssa vuorokauden ja lisäksi väsynyt, niin kuin yleensäkin perjantai-iltapäivällä viikon työruljanssin jälkeen. En siis ollut skarpimmillani.

Minulle on kyllä laitettu yksi nastahammas, siis kultakruunu eteen, kun koulussa luokkatoverini Jyri Shoots (en enää muista nimen kirjoitustapaa :), olisiko ruotsalainen å tai saksalainen suhuäänne tai jotain sinnepäin) kamppasi minut Raisiossa Kerttulan koulussa toisella kansakoululuokalla jäällä, niin että iskin hampaani tosi lujaa jäähän. Kumma kyllä vieressä ollut opettaja Juvonen ei pitänyt asiaa minään, kun naamani näytti olevan kutakuinkin ehjä, eikä hammasta siis silloin tutkittu. Kotona en kertonut asiasta mitään. Myöhemmin vasta ylioppilaiden hammashoidossa ilmeni, että hammas oli kuollut ja jouduin teettämään töihin päästyäni siihen nastahampaan, joka maksoi silloin noin puolet koko kuukauden nettopalkastani.

Nyt en voi laulaa edes kadotetusta nastahampaasta , kun ei ole mihin nastahampaan kiinnittäisi. Sitäpaitsi kadotin aidon hampaan. Nyt jokin korvike maksaa timantteja.

Elämä kolhii


Lauantai 11.12.2010

Viikko sitten about tai onko siitä jo enemmänkin, hammastani särki sietämättömästi. Se alkoi juuri ennen Tallinnan matkaa. Ihme kyllä särky lakkasi ja matka meni hyvin. Nyt kuluneen viikon lopulla särky alkoi uudestaan – siis etten vain unohtaisi ko. hammasta ja jättäisi asiaa silleen; särki suorastaan hirveästi.

Kyseistä hammasta on paikattu useamman kerran, myös joskus vuosia sitten yksityispuolella. Sen jälkeen terveyskeskuksen hammaslääkärillä. Ainakin kaksi, kolme kertaa jouduin valittamaan paikasta, mutta asiaan en saanut korjausta. Ison asuntolainan takia elämäni on tiukoilla ja käyn terveyskeskuksen hammaslääkärillä.

Ehkä yksityispuolella asia olisi osattu hoitaa, vaan turhahan minun on enää sitä itkeä.

En muista, koska tuosta kiusankappale hampaasta lohkesi pala. Kävin sen takia päivystyksessä ja hammaslääkäri sanoi, että riittää, kun hän hioo sen lohkeamakohdan kuntoon. Siispä hän hioi. Tosin aika taitamattomasti, koska kielellä koskettaen ko. kohta oli rosoinen ja ikävän tuntuinen. Minä kuitenkin ajattelin – lääkärin sanaan kun luotin – että kunnossa on, vaikka oli ilmeisesti taas kerran tehty hoitovirhe. En rakasta hammaslääkärikäyntejä, enkä siis jaksanut enää viidettä kuudetta kertaa valittaa tuosta hampaasta, vaikka en sen lohkeamisen ja hionnan jälkeen pystynyt enää puremaan sillä hampaalla, koska se oli arka. Kaiken järjen mukaan olisi pitänyt laukata hammaslääkärissä niin kauan, että hammas olisi kunnolla hoidettu, otettu ainakin röntgenkuva ja tarkistettu, mikä on vikana. Kun särkyä ei ollut, hammas oli vain puriessa arka, en tehnyt asian suhteen enää mitään.

Kunnes edellispäivänä torstai-iltana särky alkoi taas. Heti perjantaiaamulla soitin ajanvaraukseen ja sain ajan hammaslääkärille klo 16. Nippa nappa ehdin töistä sinne saadakseni tietää, että ajanvaraus oli antanut kaksi aikaa päällekkäin, sekä minulle että jollekulle toisellekin. Onneksi pääsin kuitenkin lähes tunnin päästä päivän viimeisenä potilaana vastaanotolle. Hampaasta otettiin röntgenkuva ja tyly tuomio oli: Hammas poistettava! Juuri tulehtunut, ei voi enää paikata. Lohkeama oli tehnyt halkeaman juureen asti, siis hermoon asti.

Sitten hammaslääkäri pääsi purkamaan aggressioitaan kiskomalla minulta suuren takahampaan neljine pitkine juurineen pois!

Mukaan sain lääkereseptin vahvaa särkylääkettä varten ja hurjat ohjeet, mitä kaikkea ei saa tehdä ja mitä pitää tehdä: ensimmäinen puoli tuntia piti purra valtavaa sideharsotuppoa suussa, sitten kolmeen tuntiin ei saanut syödä mitään, sitten vain kylmää syötävää ja juotavaa, ei saunomista, ei urheilua viikkoon jne jne. Mitä kaikkea siihen saamaani A 4:n kokoiseen ohjepaperiin mahtuikaan!

Nyt minulla on ammottava reikä hammasrivistössä. Onneksi niin takana, ettei se näy. Olisikohan yksityispuolellakin otettu tuo hammas pois, vai olisiko se osattu vielä hoitaa kuntoon? Olen sitä sukupolvea, joka kävi oppikoulua eikä saanut kunnallista hammashoitopalvelua kuten lapset saavat nykyisin. Kansakoulussa kävin hammaslääkärissä ja sitten vasta ylioppilaana opiskelijoiden hammashoidossa. Siinä välissä tuli ilmeisesti jokunen reikä hampaisiin, koska opiskeluaikana sain muutaman kerran käydä hampaitani hoidattamassa.

Hyvää itsenäisyyspäivää!


Maanantaina 6. joulukuuta 2010 on Suomen kansallispäivä, jolloin juhlimme arvokasta itsenäisyyttämme. Näkyvin juhla on tietysti presidentin linnan itsenäisyysvastaanotto, jonka aikaisempiakin viettoja voi katsella tästä linkistä, http://yle.fi/linnanjuhlat/2010.

Muita itsenäisyyspäivän linkkejä:

1) Kesto n. 3 min, voi katsoa vielä 31 päivänä. En tiedä, näkyykö ulkomailla:

Linnan juhlat 2009: Irrottelua




5) Suora lähetys, koko maailma http://areena.yle.fi/live
- Linnan juhlat 2010. Tänään klo 18.35; Kesto: 4h 35min; Katseltavissa: koko maailma ....Suora radiolähetys YLE Radio 1 ja videostriimaus yle.fi/klassinen

Terveisiä kaikille suomalaisille ympäri maailmaa! Hyvää itsenäisyyspäivää! Pitäkää lippu korkealla suomalaiset!

Toisen adventtisunnuntain rauhaa



Nukuin tietysti tänä aamuna liian pitkään, enkä ehtinyt minnekään.

Perjantaina, siis edellispäivänä käytiin exän kanssa laivalla syömässä tosi hyvin ja sitten kahvilla Peppersackissa Tallinnassa. Päiväristeilyt ovat ihan OK. Tallinnassa oli kylmää ja tuulista. Jotain -13 astetta ja paljon lunta, niinkuin Suomessakin.

Ostin paluumatkalle mukaan kakkua, suklaata ja kävin ennen laivan lähtöä tallinnalaisessa ruokakaupassa. Tallinnassa on vielä ruokapuoli suhteellisen halpaa Suomeen verrattuna. Helsingistä Tallinnaan on matkaa vain 85 kilometriä, mutta meritse matka kestää kuitenkin noin kolme tuntia.

Hinnat ovat ruokakaupoissa vielä kohtuulliset. Saa nähdä, miten käy, kun sielläkin siirrytään euroon. Meillä hinnat ovat nyt jo kymmenkertaiset ja enemmänkin verrattuna markka-aikaan. Tallinnassakin vanhassa kaupungissa olivat design-tuotteet jo Suomen hinnoissa, vaikka kahvilassa oli vielä ainakin puolet halvempaa ja kakkupalat noin euron verran, kun meillä leivos kahvilassa maksaa noin 4–5 euroa.

Menomatkalle olimme tilanneet meriaamiaisen, 11 eurolla seisovasta pöydästä, joka oli monipuolinen ja ihan hyvä, vaikka lämpimän pöydän antina olikin jälleen nakkeja, paistettuja perunoita ja munakokkelia. Itse en kauheasti välitä nakeista, enkä paistetuista siansiivuista läskeineen. Mutta muuta antiakin oli runsaasti, keitettyjä kananmunia, karjalanpiirakoita munavoilla, kahta lajia puuroa ja räiskäleitä hillon kanssa. Salaattipöydästä löytyi perunasalaatin lisäksi monenlaista tuoretta rehua, paprikaa, tomaatteja, kurkkua tuoreena ja
suolattuna yms. Sillejäkin taisi olla kolmea sorttia. Hedelmä- ja marjapöytä kekseineen oli verigreippi- ja meloonisiivuineen ja ties mine siemenineen ja jugurtteineen jälkiruokapuolella kahvin ja teen siivittäjinä jo aivan ylenpalttinen.

Kotona syön usein vain valmisruokaa. Tänään mussuttelin melkein rasiallisen eestiläistä suklaata, jota olin ostanut matkamuistoksi. Eestiläinen suklaa on melkein yhtä hyvää kuin suomalainen.