Sivut

Haaste


Koska blogini on aika uusi, eikä monikaan tiedä, että kirjoittelen täällä, haastan nyt itse itseni vastaamaan seuraavaan kyselyyn, (koska kukaan ei ole minua haastanut):

Seitsemän paljastusta itsestäni, jota kovin moni ei vielä tiedä...

Helppoa kuin heinänteko, eihän minusta kukaan tiedä vielä paljoakaan tämän blogin perusteella. ;)

1.) Minulla on ainakin tuhat kirjaa. Tarkkaa lukumäärää en ole laskenut.

2.) Olen saanut painostani pois viisi kiloa. Nyt yritän saada toiset viisi kiloa pois. En onneksi ole hirveän lihava kuitenkaan. :)

3.) Mielikukkani on ruusu. Ihastuin Israelissa käydessäni talonkorkuiseen ruusupensaaseen, joka kukoisti kukkia täynnä!

4.) Mielivuodeaikani on kesä.

5.) Olen lukenut, nähnyt teatterissa tai kuullut kuunnelmana Keskisuomalaisen 100 kirjan listasta "Mitkä sata kirjaa on mielestäsi luettava, ennen kuin voi todeta laulun sanoin Mä elämältä kaiken sain? yhteensä 53 kirjaa luettu, 25 nähty elokuvana tai teatterissa ja kuunnelmana 1. Siis 21 kirjaa on vielä lukematta tai muulla tavoin tutustumatta.

Keskisuomalainen-lehden lista vuonna 2009:

1. Waltari, Mika: Sinuhe, egyptiläinen

2. Tolkien, J. R. R.: Taru sormusten herrasta

3. Linna, Väinö: Tuntematon sotilas

4. Kivi, Aleksis : Seitsemän veljestä

5. Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla 1-3

6. Christie, Agatha: 10 pientä neekeripoikaa

7. Dostojevski, Fjodor: Rikos ja rangaistus

8. Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja

9. Adams, Douglas: Linnunradan käsikirja liftareille

10. Lindgren Astrid: Veljeni Leijonamieli

11. de Saint-Exupéry, Antoine: Pikku Prinssi

12. Rowling, J.K: Harry Potter- sarja

13. García Márquez, Gabriel : Sadan vuoden yksinäisyys

14. Orwell, George: Vuonna 1984

15. Huovinen, Veikko: Havukka-ahon ajattelija

16. Lönnrot, Elias: Kalevala

17. Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo

18. Oksanen, Sofi: Puhdistus

19. Lindgren, Astrid: Peppi Pitkätossu+ elok

20. Bulgakov, Mihail: Saatana saapuu Moskovaan

21. Bach, Richard: Lokki Joonatan

22. Eco, Umberto: Ruusun nimi

23. Jansson, Tove: Kometjakten (Muumipeikko ja pyrstötähti)+ elok

24. Grimm, J. & W.: Grimmin sadut I-III

25. Brown, Dan: Da Vinci -koodi

26. Blyton, Enid: Viisikko-sarja

27. Härkönen, Anna-Leena: Häräntappoase

28. Hemingway, Ernest: Vanhus ja meri

29. Goscinny – Uderzo: Asterix-sarja

30. Irving, John: Garpin maailma

31. Alcott, Louisa May: Pikku naisia

32. Hugo, Victor: Kurjat

33. Lewis, C.S.: Narnian tarinat

34. Milne, A. A.: Nalle Puh + elok

35. Charriere, Henri: Vanki nimeltä Papillon

36. Dumas, Alexandre: Kolme muskettisoturia

37. Bronte, Emily: Humiseva harju

38. Golding, William: Kärpästen herra

39. Aho, Juhani : Rautatie

40. Tolstoi, Leo: Anna Karenina

41. McCourt, Frank: Seitsemännen portaan enkeli

42. Clarke, Arthur C.: Avaruusseikkailu 2001

43. Salinger, J. D.: Sieppari ruispellossa

44. Bronte, Charlotte: Kotiopettajattaren romaani

45. Vonnegut, Kurt: Teurastamo 5

46. Asimov, Isaac: Säätiö

47. Aapeli: Pikku Pietarin piha

48. Tolstoi, Leo: Sota ja rauha

49. Kunnas, Mauri: Koiramäen talossa

50. Mitchell, Margaret: Tuulen viemää

51. Gogol, Nikolai: Kuolleet sielut

52. Camus, Albert: Sivullinen

53. Kunnas, Kirsi: Tiitiäisen satupuu

54. Hergé: Tintti-sarja

55. Cervantes, Miquel: Don Quijote

56. Uspenski, Eduard: Fedja-setä, kissa ja koira

57. Twain, Mark: Huckleberry Finnin seikkailut

58. Sinisalo, Johanna: Ennen päivänlaskua ei voi

59. Hesse, Herman: Lasihelmipeli

60. Grass, Günther: Peltirumpu

61. Gaarder, Jostein: Sofian maailma

62. Uris, Leon: Exodus

63. Montgomery, Lucy M.: Pieni runotyttö

64. Kianto, Ilmari: Punainen viiva

65. Kafka, Franz: Oikeusjuttu

66. Guareschi Giovanni: Isä Camillon kylä

67. Carroll, Lewis: Liisan seikkailut ihmemaassa

68. Steinbeck, John: Eedenistä itään

69. Hotakainen, Kari: Juoksuhaudantie

70. Coelho, Paulo: Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

71. Verne, Jules: Maailman ympäri 80 päivässä

72. Isomäki Risto: Sarasvatin hiekkaa

73. Hasek, Jaroslav: Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa

74. Boccaccio, Giovanni: Decamerone

75. Wilde, Oscar: Dorian Grayn muotokuva

76. Kundera, Milan: Olemisen sietämätön keveys

77. Homeros: Odysseia

78. Hoeg, Peter: Lumen taju

79. Doyle, Arthur Conan: Baskervillen koira

80. Shakespeare, William: Hamlet, Tanskan prinssi

81. Leino, Eino: Helkavirsiä-sarja

82. Larsson, Stig: Miehet, jotka vihaavat naisia

83. Kokko, Yrjö: Pessi ja Illusia

84. Harris, Thomas: Uhrilampaat

85. Chandler, Raymond: Syvä uni

86. Untinen-Auel, Jean M.: Luolakarhun klaani

87. Spungen, Deborah: Nancy

88. King, Stephen: Hohto

89. Ingalls Wilder, Laura : Pieni talo preerialla

90. Hietamies Laila: Hylätyt talot, autiot pihat

91. Suhola, Aino: Rakasta minut vahvaksi

92. Solzhenitsyn, Aleksandr: Vankileirien saaristo

93. Niemi, Mikael: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä + elok

94. Mukka, Timo K.: Maa on syntinen laulu

95. Vuorinen, Juha: Juoppohullun päiväkirja

96. Westö, Kjell: Missä kuljimme kerran

97. Meri, Veijo: Manillaköysi +kuunnelmana

98. Jotuni, Maria: Huojuva talo +näytelmänä

99. Itkonen, Juha: Anna minun rakastaa enemmän

100. Guillou, Jan: Pahuus

(Värien merkityksiä: Luettu, Elokuvana tai tv-filminä nähty, teatteriesityksenä, Radiosta kuunnelmana tai luettuna)

6.) En juo kahvia (cappucinoa joskus ja kahvia, kun en voi tai kehtaa kieltäytyä).

7.) En yleensä reagoi meemeihin ja laita niitä eteenpäin, joten minulle ei niitä kannata yleensä tarjota.

Laitan tämän haasteen eteenpäin sille, joka haluaa sen ottaa vastaan. :D

2 kommenttia:

  1. Jaahas, taidankin tästä jäädä kirjoja lukemaan : ) Kai ne sen töissä ymmärtää : )

    Kiitos kertomistasi asioista; nyt tunnemme sinut HIUKAN paremmin : ) ja eikös se elämä ole itsensä haastamista koko ajan?

    VastaaPoista
  2. Kiva haaste. Kirjalista oli houkutteleva, 33 oli lukematta. JOitakin niistä olin aloittanut ja lopettanut kesken mielenkiinnon puutteessa. Jos ei nykyisin kirja nykäisen mukaan ensimmäisen 50 sivun aikana, se saa jäädä.
    Parasta on, kun voi lukea sekä kirjan että katsoa elokuvan. Sellaisia pareja on aika paljon.

    Olen joskus jo vastannut tämäntapaiseen haasteeseen:)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Tulethan toistekin!
Ennen kuin lähdet, jätäthän kommentin tai viestin. Ne ilahduttavat. Kiitos!