Sotajoulusta 1939

Kuva kenttäpostikortista

Maanantai 27.12.2010

Olen aika hissukseen lukenut kirjaa Rintamakirjeitä rakastetulle ja tässä joulun 2010 seuduilla pääsin jouluaattona 1939 ja joulupäivänä 1939 kirjoitettuihin kirjeisiin asti. Ei siellä sodan tuoksinassa mitään tulitaukoa ollut. Pakkasta oli -30 astetta. Kirjeitten kirjoittaja joutui tähystämästä palatessaan makaamaan kolmatta tuntia ojassa, kun vihollinen tulitti häntä järven toiselta puolen. Omat pelkäsivät hänen jo jääneen sille tielleen.

Panoksien käyttäminen yhden henkilön tulittamiseen oli ilmeisen yleistä vihollisen puolelta, sillä äitini kertoi, miten hän oli sodan aikana kerran pelastautunut ojan pohjalle viholliskoneen lentäessä hyvin alhaalla ja tulittaessa häntä, yksin liikkunutta nuorta tyttöä (hän oli 1939 sodan syttyessä 14-vuotias).

Kirjeiden kirjoittaja toivoo hartaasti, että tuo joulu vihollisen tulen alla jäisi viimeiseksi sotajouluksi, mutta me tiedämme, että sotajouluja tuli vielä viisi, koska sota loppui vasta 1945. Ja varmasti sodan jälkeiset joulut ovat olleet pitkään monessa mielessä ankeita nekin, vaikka hieno asia olikin sotatilan päättyminen.

Clip Art -kuva

Tämän päivän kohdalla, noin 70 vuotta sitten, 27.12.1939 on kirjeessä teksti, joka kertoo vihollisemme suorittamista taistelun jälkeen jäälle jääneiden hautajaisista :

"Joukko miehiä ryömi jäällä pitkä köysi mukanansa. He kiinnittivät köydenpätkän vainajien raajoihin, ja hevoset vetivät jäätä pitkin ruumiit lähelle toista rantaa, johon hakattiin suuri avanto. Sinne työnsivät nuo miehet omat vainajansa kylmästi avantoon. Pojat kertoivat nähneensä järveen työnnettävien joukossa haavoittuneitakin, jotka pistimin pakotettiin astumaan jäiseen kuolemaan.

Ihmetellen katselimmemoista näytelmää, mutta emme ryhtyneet häiritsemään toimitusta, vaikka sormiamme syyhyttikin. Tuollainen siis oli vihollisten hautajaistoimitus, heidän sankarivainajiensa viimeinen matka, kunnianosoitus kaatuneille..."

Kirjeissä on paljon luontokuvausta ja sotilaiden elämäntilanteen kuvauksia, mutta myös tällaisia tosielämän rankkojen faktojen kuvauksia. Sivuja on 300. Olen vasta sivulla 110, ja etenen rauhallisesti eteenpäin kirje kirjeeltä.

Nykyajan joidenkin ihmisten monet joulujutut ja porsastelut tuntuvat suorastaan irvokkailta, kun vertaa siihen, mitä vanhempani ja isovanhempani joutuivat kokemaan.

Polvijärven pastori lukee sota-aikaisen joulusaarnan, kuuntele. Tai lue MTV3.fi:n sivuilta.

Sotajouluista Elävästä arkistosta, kuuntele myös äitini-ikäisen naisen Ailin muistoja ym.