Ihanaa, viikonloppu!

Lauantai 18.12.2010

Viime yönä nukuin superhyvin, ehkä 12 tuntia!

Mutta perjantai, siitä jokunen sananen:

Perjantai-iltapäivällä olin ihan loppu. Olen usein töistä tullessa niin väsynyt, että melkein nukahdan ratikkaan, metroon tai bussiin, jolla tulen kotiin. Puoli torkuksissa meninkin siksi suoraan cappucinolle, mutta en tällä kertaa piristynyt siitä yhtään. Työpäivä oli kuitenkin ollut lyhyt, joten yritin valmistella varmaan kolme tuntia yhtä ensi viikon tärkeää työtä, mutta junnasin vain samoissa kohdin ja tuskin tajusin itsekään, mistä oli kysymys, vaikka olin tekemässä tehtäviä ja alustuksia ryhmälle, jolle asiaa opetan. Oli siis paras luovuttaa ja antaa aivoille lepotauko.

Iltapalaksi söin tuhannen kalorin herkkusienisalaatin. Hyvästi pinnistellen pudotetut kilot! No, kyllä tämä tästä. Tiedän, ettei perjantai-angstiin auta kuin lepo. Olin unohtanut viikolla varata pyykkituvan lauantaiksi, siis tälle päivälle. Olin asiaan melkein tyytyväinen, mutta varasin kuitenkin varmuuden vuoksi pesupaikan sunnuntai-illaksi, jos huomaan, että jotain on kuitenkin pestävä vielä ensi viikoksi.

Petiin linnoittauduin tyynyjen varaan jo kahdeksan aikoihin illalla läppärin ja kahden kirjan kanssa. Kun olen tarpeeksi väsynyt, en osaa ruveta vain nukkumaan, mutta monesti torkahdan kesken lukemisen. Kirja ei minua siitä herättele, mutta tietsikallani on tapana kovalla totisella miehen äänellä ärähtää minulle anteeksi pyydellen mihin aikaan yöstä tahansa englanniksi, että kannettavan virta on melkein lopussa. Olen antanut tietokoneeni nimeksi Eero erään työkaverini mukaan, joka ei koskaan suuttunut mistään, mutta näytti kuitenkin rauhallisuutensa takana jotenkin kestoärtyiseltä. Onneksi tietokoneeni ärähtelee vain asiasta.

Minulla on menossa kaksi kirjaa: Esa Anttalan Kiskosotaa Kannaksella. Arvi A. Karisto Osakeyhtiön julkaisu vuodelta 1973, kolmas painos, ISBN 951-23-0748-0 sidottu. Ja WSOY:n kirja vuodelta 1942 Rintamakirjeitä rakastetulle, tekijöistä ei kerrota nimiä, vain sen verran, että kirja sisältää rintamasoturin kirjeitä talvisodan aikana sieltä jostakin vaimolleen. Kirja alkaa 18.10.39 ja viimeinen päiväys on 19.3.40.

Eilen luin Anttalan kirjaa 60 ensimmäistä sivua. Kiskosotaa Kannaksella alkaa kesästä 1941, joten molemmissa kirjoissa sota on eri vaiheissa. Olen niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan aikaisemmin ole lukeneet sotakirjoja. Nämä molemmat kirjat ovat nyt kuitenkin päätyneet minulle. Anttalan kirjan olen jostain kirpparilta tai vastaavasta paikasta ostanut, ehkä eurolla tai sitten olen valinnut sen tarjouksesta kolme kirjaa eurolla. En tosiaan muista mistä ja milloin. Rintamakirjeitä rakastetulle -kirjan joutumista itselleni en myöskään muista. Se on kuitenkin Kierrätyskeskuksen eteenpäin laittamia kirjoja Kampin suutarin hyllystä ja olen ottanut sen mukaani joskus kuluneena syksynä. Itsenäisyyspäivän aikoihin molemmat kirjat pomppasivat arkistoistani esiin ja nyt haluan ne lukea oikeastaan aikaisemmin lukemani Kirsti Huurren Sirpin ja moukarin alla -kirjan innoittamana. Kiinnostuin ajasta, jota vanhempani ovat eläneet, siis toisen maailman sodan ajasta, josta itse tiedän vain sen, mitä suvultani olen kuullut. Molempien vanhempieni sukujen omaisuus ja elämänvaiheet jäivät luovutettuun Karjalaan, vahvemman oikeudella ne heiltä otettiin.

Kirja Rintamakirjeitä rakastetulle kiinnostaa minua siksi, että muistan lapsuudestani, miten äitini oli säilyttänyt kaksi kenkälaatikollista kirjeitä. Toisessa laatikossa olivat isäni kirjeet rintamalta äidilleni ja toisessa äitini kirjeet rintamalle isälleni. Isäni oli rintamalla kirjurina. Äiti lupasi minulle nuo kirjeet, kun kasvan isoksi. Mihin nuo kaksi kenkälaatikkoa joutuivat, en tiedä, kuitenkaan minä en niitä saanut.

Taidan leikkiä, että tuossa kirjassa ovat isäni kirjeet äidilleni, sillä isäni on jäänyt minulle sangen tuntemattomaksi. Rintamakirjeitä rakastetulle jatkaa lukemieni kiellettyjen kirjojen listaa ja kirjankannen on tehnyt tunnettu kuvittaja Eeli Jaatinen.

Kiskosotaa Kannaksella -kirjan kansipaperi puuttuu, joten sen tekijää en tiedä. Kirja on harmaa kovakantinen, mutta sidotussa pehmeäkantisessa versiossa on ollut 3. painoksessa 1973 tällainen kansi, jonka kuvan kaappasin Antikvariaatti Punaparran sivuilta.