Hymyilevä kirje

12.1.2011

"Kun olin nuori, painoin

muutaman kilon vähemmän.

Minun ei koskaan tarvinnut

vetää vatsaani sisään, kun

pidin päälläni tiukkaa mekkoa.

Mutta nyt, kun olen vanhempi,

kehoni on vapautunut.

Vyötäröni kohdalla on

elastista mukavuutta.

Italialaisten kenkieni koon on

oltava ainakin kaksi kokoa

isommat, jotta jalat ylipäätään

mahtuisivat sisään ja

sukkahousujen haaraosa jää

usein polvien korkeudelle.

Mutta olen myös oppinut, että

ei ole mitään väliä, mitä

tapahtuu, miten mustalta

kaikki tänään vaikuttaakin;

elämä jatkaa kulkuaan ja

huominen on jo parempi päivä.

Olen oppinut, että tapa,

jolla henkilö käsittelee

seuraavat kolme asiaa,

kertoo hänestä paljon:

sateinen päivä,

eksyneet matkatavarat ja

sotkuun menneet joulukoristeet.

Olen oppinut, että oli suhteesi

vanhempiisi mikä tahansa,

tulet kaipaamaan heitä,

kun heitä ei enää ole.

Olen oppinut, että se,

että hankkii rahaa ja tavaroita,

ei ole sama asia

kuin hankkia elämä.

Olen oppinut, että elämä

joskus antaa minulle

toisenkin mahdollisuuden.

Olen oppinut, ettei elämän läpi

voi kävellä räpylä kummassakin

kädessä. Joskus on tilanteita,

jolloin pallo on heitettävä takaisin.

Olen oppinut, että vaikka itselläni

olisi surua ja tuskaa, minun ei

tarvitse aiheuttaa sitä muille.

Olen oppinut, että joka päivä

pitäisi ojentaa kätensä

jollekin toiselle henkilölle.

Olen oppinut, että kaikki tarvitsevat

lämpimän ajatuksen ja

ystävällisen taputuksen olkapäälle.

Olen oppinut, että minulla

on vielä paljon opittavaa.

Olen oppinut, että ihmiset

tulevat unohtamaan, mitä et sanonut

tai tehnyt, mutta he eivät tule

ikinä unohtamaan, mitä sait

heidät tuntemaan."

En tiedä, kenen tekstiä tämä on, mutta näin äskettäin tällaisen monisteen seinällä. Tätä lukiessa tulee miettineeksi, onko itse oppinut elämässä yleensäkään mitään.