Kielletyt kirjat

Sirpin ja moukarin alla – yhdeksän vuotta Neuvostoliitossa

Pakko kirjoittaa heti tästä kirjasta, ennen kuin ajatus vanhenee, vaikka olisi jo aika mennä nukkumaan...

Vanha WSOY:n julkaisema kirja, painettu 1942, 2. painos. Alkusanat kirjattu Aunuksessa 28.2.1942. Kirjoittaja Kirsti Huurre. Sota-ajan kirjallisuutta. Minua ei vielä ollut olemassakaan. Nuori isäni oli ollut sodassa silloin jo kolme vuotta; hän oli 21-vuotias. Äitini oli tuona vuonna 16-vuotias. Minun syntymääni oli vielä monta vuotta. Kirja sattui äskettäin käteeni eräästä kierrätyshyllystä ja luin sen eilen loppuun, 253 sivua. Puhutteleva kirja. Kannattaa lukea, jos eteen sattuu. Ehkä vaikea löytää.

Varoitus, seuraavassa on juonipaljastuksia:

Kirja on eräänlainen dokumentti. Muistelmia vuosilta Isä Aurinkoisen maassa. Kirjoittaja oli muuttanut ”maahan, missä vallan piti olla vain työläisillä, ei rahalla, syntyperällä eikä häikäilemättömyydellä, maahan, jossa ihmisen piti olla vapaa ja onnellinen.” Mutta täyttyivätkö toiveet, oliko tämä oikea ratkaisu? Kirsti Huurre (En tiedä onko nimi muutettu, kuten kirjassa mainittujenkin henkilöiden nimet) saa kokea todellista työläisen arkea. Hän joutuu keskelle etnisiä puhdistuksia, suomalaisia vangitaan ja ammutaan. Öisin haetaan ihmisiä kodeistaan pienimmänkin syyn perusteella, usein ilman syytä; vangitaan, karkotetaan Siperiaan tai ammutaan. Kirsti menettää rakastamansa aviomiehen, tämä ammutaan heidän lapsensa ollessa vasta parikuinen. Toisenkin miehensä hän näissä puhdistuksissa menettää. Alle kymmenvuotiaan tyttärensä ja kolmannen aviopuolisonsa kanssa Kirsti lopulta vapautuu vankilastaan suomalaisten sotilaiden saapuessa ja venäläisten paetessa. Kirja päättyy siihen, kun Kirsti ja tuo heitteille jäänyt ihmisjoukko kohtaa suomalaisen ystävällisen upseerin.

Eniten minua kiinnostaa jatko. Mitä tapahtui Kirstille ja hänen läheisilleen sodan jatkuessa kirjan painamisen jälkeen vielä kolme vuotta? Mistä sen saisi tietää? Kuka oli Kirsti Huurre? Miten kävi hänen lastensa? Pojun? Pirjon?

Sodan jatkuessa tämä kirja joutui kirjastojen "myrkkykaappiin", sillä "Valvontakomission määräyksestä ja oikeusministeriön aloitteesta poistettiin vuosina 1944-46 yleisön ulottuvilta, kirjakaupoista ja kirjastoista" kaikki kirjallisuus, joka koettiin Neuvostoliitto-kielteiseksi. Jopa Värikki Stoolin tarinat oli tällä kiellettyjen kirjojen listalla. Helsingin kaupunginkirjasto poisti 4000 nidettä, 600 nimikettä.

Täss jotain kiellettyjen kirjojen listasta:

- Palolampi: Kollaa kestää

- Suviranta: Tuotantopoliittisia kysymyksiä

- Paulaharju: Kuva sieltä toinen täältä kautta suuren Suomen

- Waltari: Neuvostovakoilun varjossa

- Vänrikki stoolin tarinat

- Tigerstedt: Vastavakoilu iskee

- Aleksandra Rahmanova: Avioelämää punaisessa myrskyssä

- – " – : Ylioppilaita, rakkautta, kuolemaa

- – " – : Uusien ihmisten tehdas

- Haanpää: Korpisotaa

- – " – : Nykyaikaa

- Hellaakoski: Vartiossa

- Pulla: Ryhmy ja Romppainen (kaikki teokset)

- Ollin pakinoita

- Arijoutsi: Korsupokeria

Jos kiinnostaa, asiasta on olemassa laajempikin mielenkiintoinen sivusto.

Vasta vuonna 1958 Opetusministeriö antoi luvan palauttaa kirjastoihin poliisin varastoissa olevat ja myrkkykaappeihin sijoitetut kirjat. Väittelyä kielletyistä kirjoista käytiin lehdistössä vielä 1970-luvulla.