Sivut

Kemiaa kotona


Lauantai 29.1.2011

Selailin netin sivuja ja etsin tietoja riskittömistä puhdistusaineista yms.

Samalla katselin ohjeita, joilla elimistön happamuutta pystyisi vähentämään. Olen jostain lukenut, että monet ihmisten sairauksista johtuvat siitä, että syömme ruokaa, joka muuttaa ihmiselimistön liian happameksi.

Kirjoitan ne tähän muistiin ja jaan tiedon samalla teille muillekin.

Tällaisia asioita löysin:

Ruokasooda eli natriumkarbonaatti,
(NaHCO3), Natriumbikarbonaatti, Soodan bikarbonaatti, Natriumvetykarbonaatti
Ruokasooda on myrkytöntä.
Kaikki nämä tiedot poimin sivulta Ruokasoodan ihmeet:

1) Pohjaan palaneen kattilan puhdistus: "Lämmitä kattilassa 2 tl soodaa, 2 cm vettä ja reilusti sitruunan mehua."

2) Öljy- ja rasvatahrat vaatteissa: "Liota vaatetta ruokasooda vedessä ja pese tavalliseen tapaan."

3) WC-pönttö: "Kaada kupillinen soodaa WC-altaan säiliöön kerran kuussa ja anna vaikuttaa yön yli. Puhdistaa ja raikastaa."
4) Pehmolelut: "Anna pehmoleluille kunnon pesu ripottelemalla pinnalle reilusti ruokasoodaa. Anna vaikuttaa yön yli jonka jälkeen harjaat ja ravistelet irtonaisen soodan pois."

5) Leikkokukat: "Pidä leikkokukat pidempään tuoreina. Laita maljakon veteen 1⁄4 teelusikallinen ruokasoodaa."

6) Kasvituholaisten torjunta: " Kaada yhtenäinen ruokasooda rengas kasvin ympärille. Tuholaiset karttavat emäksisyyttä ja kasvi säästyy."

7) Deodoranttina: "Sivele talkin ja soodan seosta kainaloihin ja sisäreisiin se poistaa kosteutta ja toimii deodoranttina."

8) Jalkahikeen apua: "Poista jalkahienhajua ripottelemalla soodaa sukkiin, kenkiin ja saappaisiin yöksi."

Muuta, tiedot sivulta mtv3/Koti:

1) Hopeat kiiltäviksi:
"Ruokasooda on kätevä apu hopeoiden puhdistamisessa. Pese hopeaesineet ensin hellästi, ja asettele ne alumiinifolioon vuoratun padan pohjalle. Lisää mukaan ¼ kuppia ruokasoodaa, pari teelusikallista suolaa ja reilu litra kiehuvaa vettä. Kaada seos pataan niin, että esineet ovat uppeluksissa muutaman sekunnin ajan. Tuloksena on kemiallinen reaktio, joka saa tummentumat irtoamaan hopeista."

2) Hiukset: "Jos hiukset tuntuvat vain roikkuvan, lisää hyppysellinen ruokasoodaa shampoosi joukkoon kerran viikossa. Sooda poistaa tuotteista hiuksiin jäävät jäämät, ja tukasta tulee suorastaan putipuhdas."

3) Tunkkainen haju: "Pistä avonainen ruokasoodapurkki liinavaatekaappiisi, ja lakanat sekä pyyhkeet pysyvät raikkaan tuoksuisina pidempään."

4) Viemäritukokset: "Sekoita puolikupillista soodaa, puolikupillista viinietikkaa ja viskaa ne jämähtäneeseen viemäriin. Peitä viemäriaukko märällä rätillä viideksi minuutiksi, ja huuhtele tulikuumalla vedellä."

5) Teen ja kahvin ym. tummentumat astioissa: "Tee soodasta ja vedestä tahnaa, ja hiero sitä varovaisesti tahraan, jolloin tummentuma irtoaa." Käy myös muille hankausta kestäville pinnoille.

6) Mattojen raikastaja: "Ruokasooda on kätevä myös mattojen sekä ylipäänsä huoneiden raikastajana. Jos matossasi on oudolle tuoksahtavia tahroja, sirottele niiden päälle soodaa, odota muutama tunti ja imuroi sooda pois."

7) Säilytysrasiat: "Jos pakasterasiat tai muut vastaavat säilytysastiat ovat alkaneet käytön myötä haiskahtaa oudolta, pääset tuoksuista eroon ruokasoodan avulla. Kaada lämmintä vettä ja soodaa purkkeihin, anna seoksen olla yön yli, ja hajut ovat kadonneet."

8) Mikroaaltouunit: "Lika irtoaa mikroaaltouunista, kun keität siinä kupillisen vettä, jossa on ruokasoodaa. Pyyhi uunin seinämät puhtaiksi." Kotiliesi

9) Viemärin raikastaminen: " Kaada sinne ruokasoodan ja etikan seosta. Anna vaikuttaa 15 minuuttia. Laske perään kuumaan vettä." Kotiliesi

10) Pesukone: "Pyykit ja pesukonekin raikastuvat, kun laitat koneen pesuainelokeroon pesuaineen sijasta yhden desilitran ruokasoodaa." Kotiliesi

Ruokajuoma: Ruokasoodaa ruokalusikallinen litraan vettä. Estää virtsatietulehduksia.

Suola

1) Hopeat: "Laita kuumaa kestävän vadin pohjalle pala alumiinifoliota ja ripottele sen päälle suolaa. Asettele puhdistettavat hopeaesineet foliolle ja kaada päälle kiehuvan kuumaa vettä niin, että esineet peittyvät. Anna puhdistua muutamasta minuutista varttiin. Tummuus lähtee hopeasta tällä menetelmällä täysin ilman hankaamista." Kotiliesi

2) Ruostetahrat: "Liuota suolaa sitruunamehuun ja levitä tahralle. Anna vaikuttaa ja huuhtele hyvin." Kotiliesi

3) Kalkkisaostumat astioissa: "Suolan ja etikan seos puhdistaa kalkkisaostumista likaantuneet astiat. Liota hetki ja huuhtele." Kotiliesi

Stressi voi vaarantaa työurasi



Keskiviikko 26.1.2011

Ylläoleva kuva on lainassa TiviDuuneista 21.1.2011, siis oikeastaan luvattomasti napattu. Mutta se kuvaa jotenkin niin herkullisesti omaa tilannettani, että oli pakko napata se tänne.
Yritän tosiaan ottaa iisisti, koska en halua vaarantaa työuraani.
Lainaan sivulta suoraan:

Mikä on paras tapa vähentää työstressiä?

"Huolehdi fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnistasi. Syö terveellisesti. Nuku riittävästi. Liiku ja tee rentoutusharjoituksia työaikana ja sen ulkopuolellakin."

Mitä voi tehdä?

"Älä anna asioiden kasautua. Kerro kollegoille ajoissa, mikä ottaa päähän. Säilytä huumorintajusi. Jos et voi välttää ristiriitatilanteita, puhu hitaasti ja rauhallisesti ja anna kehollesi tilaisuus rauhoittua."

Entä jos ei ole aikaa noudattaa neuvoja?

"Kohtuuton stressi heikentää työpanostasi. Työsi laatu kärsii, samoin suhteet työkavereihin. Jos annat stressin viedä mennessään, voit pahimmassa tapauksessa sanoa hyvästit myös urallesi."

Asiantuntijana johtamistaidon konsultti Sanda Naiman, jolta on ilmestynyt kirja the High Achievers Secret Codebook.

Jamie Eckle / IDG News Service

Nämä linkit ovat sieltä myös:

Muualla Talentumin verkostossa
Työstressi heikentää Euroopan bkt:tä (Kauppalehti) 08.06.2010
Näissä töissä pinna palaa herkimmin (Kauppalehti) 27.04.2010
Mitä, eikö stressi painakaan yrittäjää? (Kauppalehti) 24.03.2010
Asiakkaan stressaavin tilanne: Seuraava jonossa (Kauppalehti) 15.12.2009
Näin olet töissä onnellisempi (Kauppalehti) 11.08.2009

Yllättävää kyllä, työperäistä stressiä pidetään yrityksissä yhtä merkittävänä riskinä kuin työtapaturmia.

Tässä taas yksi joltain seinältä löytynyt kirjoitus, kenen käsialaa tämä on, en tiedä. otsikoksi voisi laittaa Stressinhallintaa:

1. Opettele sanomaan EI. Kaikkea ei tarvitse ehtiä tai jaksaa. Tämä koskee niin työtä kuin kotiaskareitakin.

2. Anna itsellesi lupa olla jouten. Makaile sohvalla, laiskottele, mietiskele, hemmottele itseäsi. Jokaisella on siihen oikeus ja se on täysin normaalia.

3. Nuku riittävästi. Jos sinulla on univelkaa, järjestä niin, että saat hoidettua sen pois ja nuku jatkossa riittävästi. Riittävä lepo parantaa työtehoasi ja helpottaa siten kiirettä.

4. Sammuta kännykkä, vedä puhelimen johto seinästä. Sinun ei tarvitse olla aina tavoitettavissa.

5. Kuntoile ulkoilmassa. Uinti, pyöräily, lenkkeily, kävely raittiissa ilmassa ovat monta kertaa parempia stressinpoistajia kuin esim. musiikinpaukkeessa aerobicissa hikoileminen.

6. Soita ystävälle, mene kylään tai kutsu kaveri kahville. Kuunnelkaa toisianne ja naurakaa yhdessä. Pää ja ajatukset tuulettuvat.

7. Vaihda maisemaa. Ajele viikonloppuna vaikka läheiseen pikkukylään lounastamaan ja katsele elämänmenoa. Hetkellinenkin ilmapiirin muutos virkistää ja saa ajatukset pois työasioista.

8. Ota itsellesi niin paljon aikaa kuin tarvitset. Älä siis yritä selviytyä asioista nopeammin kuin se on mahdollista. Jos aika ei riitä, jätä työt tekemättä tai siirrä niitä. Kukaan ei ole yli-ihminen.

9. Opi iloitsemaan pienistä asioista ja nauti tästä hetkestä. Älä murehdi liikaa tulevaa, asioilla on tapana järjestyä.

10. Huolehdi hyvinvoinnistasi. Luontaistuotteista saa avun moneen stressin oireeseen. Oikeanlainen ravinto ja riittävä määrä vitamiineja ja muita välttämättömiä ravintoaineita auttaa kehoasi jaksamaan.

Elämä on tässä ja nyt

Lauantai 22.1.2011

Kun ympärillä vallitsee kaaos ja sisäisestikin puret hammasta, on kai lähdettävä perusasioista. Elämä on tässä ja nyt, on totuus, jota vastaan ei auta pullikoida.

Entä kun kunnollinen joulusiivous jäi tekemättä ja kaapit ovat edelleen epäjärjestyksessä, eikä voi lohduttautua silläkään sanonalla: "Siivoa kaapit, jos aiot viettää joulun siellä.", koska en tosiaankaan viettänyt joulua vaatehuoneen hyllyllä enkä keittiön komeroissa, enkä muutenkaan ole kaappi-ihmisiä. Toisaalta yksi joulu juuri meni ja seuraava on vasta tulossa vuoden päästä suunnilleen. Mitä kaapeista, kun elämä on järjestyksessä, sanotaan. Tässä kohtaa tulisi jo paniikki, jos antaisi myöten, sillä kyllä tässä huushollissa olisi muutakin siivottavaa kuin vain komeroiden hyllyt.

Vuorokaudessa on 24 tuntia edelleen, nukkuakin pitää, – ajatella! –, noin puolet elämästä! Ehkä tämä on stressiä? Joululoman jälkeistä stressiä? Miten voi loman jälkeen iskeä paha stressi?

Muuan ystävä sanoi aikoinaan, kun jonkun huusholli oli täynnä pelkkiä muovikasseja, että siitä ihmisestä oli sanottu, että se oli menettänyt elämänsä hallinnan ja sellaista pitää varoa.

Miten voi varoa seinien kaatumista päälle, rahapulaa, asuntolainan erien maksamista, työkiireitä, yksin jäämistä avioeron jälkeen, autottomuutta, kun ei ole rahaa edes käytettyyn kaaraan, vanhenemista, vanhempien kuolemaa, läheisten kuolemaa, lapsen kuolemaa, ystävän hylkäämäksi tulemista, velkojen kasaantumista työttömyyden takia, vääriä ratkaisuja, liian lyhyitä työpäiviä, liian pitkiä työpäiviä, pakkohuutokauppaa, konkurssia jne. ???!

No, tämähän on tätä aivotonta pulinaa. Onneksi nuo kaikki luettelemani uhkakuvat eivät ainakaan juuri tällä hetkellä ole niskassa. Ja onneksi on lauantai ja siivous- ja pyykkipäivä. Joten kyllä tämä tästä. Elämältä maistuu. Juu. Enjoy!

Täytyy jättää pyykkitupa nyt väliin, kun näin ahdistaa. Ja tiskata vaikka astiat.

Kuvat : ClipArt

Kaapejaan siivoavat nyt ainakin Katriina ja arleena. Onneksi olkoon!

Hymyilevä kirje

12.1.2011




"Kun olin nuori, painoin
muutaman kilon vähemmän.
Minun ei koskaan tarvinnut
vetää vatsaani sisään, kun
pidin päälläni tiukkaa mekkoa.

Mutta nyt, kun olen vanhempi,
kehoni on vapautunut.
Vyötäröni kohdalla on
elastista mukavuutta.

Italialaisten kenkieni koon on
oltava ainakin kaksi kokoa
isommat, jotta jalat ylipäätään
mahtuisivat sisään ja
sukkahousujen haaraosa jää
usein polvien korkeudelle.

Mutta olen myös oppinut, että
ei ole mitään väliä, mitä
tapahtuu, miten mustalta
kaikki tänään vaikuttaakin;
elämä jatkaa kulkuaan ja
huominen on jo parempi päivä.

Olen oppinut, että tapa,
jolla henkilö käsittelee
seuraavat kolme asiaa,
kertoo hänestä paljon:
sateinen päivä,
eksyneet matkatavarat ja
sotkuun menneet joulukoristeet.

Olen oppinut, että oli suhteesi
vanhempiisi mikä tahansa,
tulet kaipaamaan heitä,
kun heitä ei enää ole.

Olen oppinut, että se,
että hankkii rahaa ja tavaroita,
ei ole sama asia
kuin hankkia elämä.

Olen oppinut, että elämä
joskus antaa minulle
toisenkin mahdollisuuden.

Olen oppinut, ettei elämän läpi
voi kävellä räpylä kummassakin
kädessä. Joskus on tilanteita,
jolloin pallo on heitettävä takaisin.

Olen oppinut, että vaikka itselläni
olisi surua ja tuskaa, minun ei
tarvitse aiheuttaa sitä muille.

Olen oppinut, että joka päivä
pitäisi ojentaa kätensä
jollekin toiselle henkilölle.

Olen oppinut, että kaikki tarvitsevat
lämpimän ajatuksen ja
ystävällisen taputuksen olkapäälle.

Olen oppinut, että minulla
on vielä paljon opittavaa.

Olen oppinut, että ihmiset
tulevat unohtamaan, mitä et sanonut
tai tehnyt, mutta he eivät tule
ikinä unohtamaan, mitä sait
heidät tuntemaan."

En tiedä, kenen tekstiä tämä on, mutta näin äskettäin tällaisen monisteen seinällä. Tätä lukiessa tulee miettineeksi, onko itse oppinut elämässä yleensäkään mitään.

Coco Chanel

Keskiviikkona 5. tammikuuta 2011

Tuli sitten taas katsottua elokuva. Coco Chanelista, pikkumustan ja Chanel-vitosen luojasta. Peräti kolme tuntia. Huh. En ollut lainkaan katsonut elokuvan pituutta, kun tökkäsin sen läppäriin. Vaan kieltämättä pidin elokuvasta. Pituuskaan ei kauheasti vaivannut, vaikka menikin tosi myöhäiseen.

Olipa tuon naisen elämässä draamaa, hyviä sattumia ja rikkaita miehiä. Jopa suorastaan epäuskottavia sattumuksiakin paikoin. Taas tehtiin faktasta romanttista fiktiota.

Kuitenkin yksi parhaista näkemistäni elokuvista. Pidin sinnikkäästä yrittämisestä. Ihmeellisesti aina oikealla hetkellä apuun ilmaantuneet rikkaat miehet tosin tuntuivat sellaisilta epätodellisilta sadun prinsseiltä, jotka ilmeisesti kuitenkin auttoivat pääosassa olleen naisihmisen aina eteenpäin. Olipa hänellä tosiaan onni matkassa bisnesmaailmassa ja rakkauttakin oli riittämiin.

Elokuvan loppuosassa se Boyn avioliitto ja jouluun liittynyt auto-onnettomuus kuitenkin menivät jotenkin minulta yli ymmärryksen. Tuntui epäuskottavalta, että juuri Cocolle siitä soitettiin. Eikö sentään vihitylle vaimolle? Ei näkynyt onnettomuuspaikalla vaimoa ja huivi puun oksalla oli jotenkin minulle liikaa. Mutta nyyhkyleffan aineksiin se kyllä sopi.

DVD:n takakannen teksti:
"Vuosisadan vaihteen Ranskassa naisten pukeutumisesta puuttuu
mielikuvitus ja eleganssi. Kuristavat korsetit ja muhkeat pitsiluomukset kyllästyttävät nuorta ja varatonta Gabrielle Chanelia, jolla on aivan uudenlainen näkemys tyylistä.

Hänellä on silmää yksityiskohdille ja ennen kaikea hän tietää, millaisissa vaatteissa naiset todella viihtyvät. Päättäväisen naisen ajatukset ravistelevat muotimaailmaa ja saavat myös osakseen vastalauseita. Muodin vallankumouksen kulissien taakse jää maailmankuulun suunnittelijan henkilökohtainen traaginen elämä, johon kuuluu intohimoa ja rakkautta yli rajojen.

Millainen oli nainen, joka mullisti tavan jolla pukeudumme tänään ja loi ajattoman tyylin, Chanel No. 5 -parfyymin ja pikkumustan? Coco Chanel on romanttinen draama 1900-luvun vaikutusvaltaisimmasta muoti-ikonista.

Cocoa eri elämänvaiheissa esittävät legendaarinen Shirley MacLaine ja nuori Barbora Bobulova, hänen uskottunaan Marc Bouchierina nähdään Malcolm McDowell."

Ohjaus: Christian Duguay
Käsikirjoitus: James Carrington
Tuotanto: FR2, RAI
Pääosissa: Barbora Bobulova, Shirley MacLaine

Minkähänlaisia ovat ne kaksi muuta uudempaa Coco Chanelista tehdyt elokuvat? Tämä elokuva oli vuodelta 2008.

Pieni vuosikatsaus maailmanmenosta 2010, osa II


Sunnuntai 2.1.2011

HELMIKUU 2010

1) Helmikuussa 2010 oli Kuhmossa Kalliojoella kova pakkanen, peräti -41,3. Toisin sanoen helmikuun 20. päivä tehtiin moilla paikkakunnilla pakkasennätyksiä.

Talven 2009-2010 pakkasennätykset rikottiin 20.2.2010. Lue lisää Ilmatieteenlaitos

2) Runsaan lumimäärän takia katot olivat paikoin romahtamispisteessä. Lue lisää if... ja
Keilahallin katto romahti Kuopiossa 29.3.2010 Savon sanomat. Lue lisää Ympäristöministeriö


3) Chilen maanjäristys 27.2.2010

"Suomen seismologian instituutin johtajan Pekka Heikkisen mukaan Chilen aamuinen maanjäristys oli harvinainen.

- Tällaisia järistyksiähän ei tule edes vuosittain, sanotaan, että kerran tai kaksi kymmenessä vuodessa. Ja täytyy muistaa, järistys oli parikymmentä kertaa voimakkaampi kuin esimerkiksi Haitin maanjäristys.

Jälkijäristykset voivat olla myös voimakkaita, paljonkin yli 7, jopa lähellä kahdeksaa Richterin asteikolla." Lue lisää mtv3.fi



MAALISKUU 2010

1) Maaliskuun työttömyysaste 9,1 prosenttia.

"Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2010 maaliskuussa työttömiä oli 18 000 enemmän kuin edellisvuoden maaliskuussa. Työttömyysaste kasvoi vuodentakaisesta 0,8 prosenttiyksikköä 9,1 prosenttiin."






"Työllisiä oli vuoden 2010 maaliskuussa 2 400 000, mikä oli 48 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisten määrän väheneminen keskittyi Etelä-Suomen, Lounais-Suomen ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastojen (AVI) alueille." Lue lisää Tilastokeskus, Työvoimatutkimus

2) Pommi-iskut Moskovan metrossa 29.3.2010 Savon sanomat

Pieni vuosikatsaus 2010 jatkuu...

Pieni vuosikatsaus maailmanmenosta 2010, osa I

Lauantaina uudenvuodenpäivänä 1.1.2010

Kiitävi aika, vierähtävät vuodet... Osa I

TAMMIKUU 2010

1) Katastrofit maailmalla vuonna 2010 aloitti Haitin maanjäristys 12.tammikuuta:

"Maanjäristys voimakkuudeltaan 7 Richterin asteikolla ravisteli Haitia 12.1.2010." Unicef

2) Työeläkkeet nousvat tammikuun 2010 alusta lukien 0,26 prosenttia. Tuhannen euron eläke nousi siis 2 euroa 60 centtiä ja jos eläke oli pienempi, nousu oli vielä vähemmän.

"...Korotus on pienin moniin vuosiin. Tätä pienempi se on ollut vain vuonna 1994, jolloin työeläkkeitä ei korotettu ollenkaan, kerrotaan Eläketurvakeskuksesta..." EKL


Vertaa: Kansanedustajien palkat nousevat pienimmillään 88 euroa ja suurimmillaan 162 euroa tammikuusta 2010 lähtien.

Vuodessa kansanedustaja saa lisää palkkaa yhteensä hieman yli 1000 euroa ja ministerit lähes parituhatta euroa lisää ja eläkkeensaaja noin 25 euroa (tai muutaman euron yli tai alle 25 euroa).

Kansanedustajat nostavat palkkaansa kaksi kertaa "Eduskunnan palkkiotoimikunta on päättänyt korottaa kansanedustajien palkkaa marraskuun 2010 alusta lähtien 1,5 prosenttia ja lisäkorotukset toukokuussa 2011 vielä tuntuvasti eli korotus edellä olevista palkkioista on 6,5 prosenttia.

Kansanedustajan kuukausipalkkio nousee marraskuussa 2010 5 860 eurosta 5 948 euroon ja yli 12 vuotta kansanedustajana toimineen kuukausipalkkio 6 300 eurosta 6 395 euroon. Puhemiehen ja pääministerin palkkiot nousevat 10 800 eurosta 10 962 euroon ja varapuhemiesten sekä ministerien 9 000 eurosta 9 135 euroon.

Kansanedustajan kuukausipalkkio on toukokuusta 2011 alkaen 6 335 euroa ja yli 12 vuotta kansanedustajana toimineen kuukausipalkkio on 6 811. Puhemiehen ja pääministerin kuukausipalkkio on 11 675 euroa ja varapuhemiehen sekä ministerien 9 729 euroa." mtv3.fi

Tänä vuonna, siis 2011, kansanedustajat saavat lisää palkkaa vielä 387 euroa/kk ja ministerit lähes 1000 euroa/kk. Vuodessa nämä tekevät siis 12-kertaisen lisäyksen: kansanedustajille lähes 4000 euroa lisää, ministereille lähes 12 000 euroa. Eläkeläiset saavat taas noin 25 euroa lisää vuodessa.

Facebookissa on ryhmä, joka on kansanedustajien palkankorotuksia vastaan.

3) Tipatonta tammikuuta vietettiin 2010 ja vietetään myös nyt 2011, mutta
Moni kuoli tai sairastui Suomessa Eestin halpojen viinojen takia vuonna 2010.

Pieni vuosikatsaus 2010 jatkuu...